Satu Hassi Euroopan parlamenttiin!

Aion äänestää euroopan parlamentti vaaleissa Satu Hassia. Satu Hassi on tekniikan lisensiaatti sähkövoima- ja energiatekniikan alalta sekä istuva europarlamentaarikko. Euroopan parlamentissa hän on toiminut kuluvan kauden ajan ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan varapuheenjohtaja.

Minä äänestän Satua, koska uskon ilmasto-, energia- ja ympäristökysymysten olevan Euroopan parlamentin tulevan kauden keskeisimpiä teemoja ja juuri nämä ovat Hassin vahvinta alaa. Äänestä sinäkin häntä!

Jos Hassi ei tunnu sopivalta ehdokkaalta, myös Jyrki Kasvi, Heidi Hautala ja Latekoe Lawson Hellu ovat mielestäni hyviä ehdokkaita.

Leave a comment »

Oulun yliopiston hallintojohtosääntö

Oulun yliopiston uutta hallintojohtosääntöä käsitellään yliopiston hallituksen kokouksessa ja aamukoulussa ensi viikon keskiviikkona(15.4.). Muita asioita kokouksen asialistalla ei juuri ole. Aamukoulussa käsitellään johtosäännön lisäksi myös uutta yliopiston strategiaa. Aikaa kokoukselle ja aamukoululle on varattu 7 tuntia, eli ihan läpi huutojuttu se ei liene.

Jos asiat kiinnostavat, kommentoikaa ihmeessä. Lisää aiheista voi kysyä myös hallintojohtajalta tai strategian valmistelusta vastaavalta vararehtorityöryhmältä.

Leave a comment »

Aktivistit pahan takana?

Kainuun Sanomat kirjoittavat ruuasta löytyneistä lasin siruista otsikolla: Siipikarjaliitto: Lasinsirujupakka eläinaktivistien sabotaasia. Mistä on kyse?

Suomen siipikarjaliitto uskoo, että ruoasta löytyneet lasinsirut ovat äärieläinaktivistien pitkäjänteisen ja harkitun sabotaasin tulosta.

– Mielestämme on mahdotonta, että joku pääsisi salaa tunkeutumaan teollisuuslaitokseen ja panemaan lasinsiruja tuotantoprosessiin. Laitokset niin Ruotsissa kuin Suomessa ovat erittäin hyvin vartioituja, sanoo liiton toiminnanjohtaja Lea Lastikka. Lastikan mukaan johtopäätös onkin, että tuotantolaitoksiin on soluttautunut eläinaktivisteja töihin.

– He ovat voineet mennä töihin vaikkapa jo kuukausia sitten. Ääriryhmien työ on pitkäjänteistä ja huolellisesti suunniteltua.

Lastikka korostaa, että tämä tieto ei ole faktaa, mutta paljon muitakaan vaihtoehtoja ei ole.

Sunnuntain (5.4.) Kainuun Sanomien paperiversiossa haastateltu rikoskomissaari Risto Nyholm kertoi myös epäilleensä eläinaktivisteja salmonellan levittämisestä.

Ei kai tässä voi muuta sanoa kuin, että toivon todella kettutyttöjen salaliitom paljastuvan kaikessa karmeudessaan mahdollisimman nopeasti.

edit(8.4.):Yle kertoo, että salmonellan takana tuskin on aktivisteja.

Leave a comment »

Kirjat: Mies vailla tasa-arvoa

Hain juuri kirjastosta Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittaman kirjan Mies vailla tasa-arvoa. Se on kokoelma eri kirjoittajien miesten syrjintää ja nykyisen tasa-arvokeskustelun ongelmia käsitteleviä esseitä. Parin luetun esseen ja pikaisen selailun perusteella kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Yksi huomattava ongelma siinä on: lähdeviitteet puuttuvat. Miksi ihmeessä kirjoittajat, joista osa on työskentelee tutkijoina yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa, on laitettu kirjoittamaan tekstiä, joka vilisee ”tuoreen ulkomaalaisen tutkimuksen mukaan” tyylisiä heittoja? Kirja voi olla tärkeä keskustelun avaus, mutta ilman lähdeviittauksia sen painoarvo vääjäämättä laskee.

Kirja vaikuttaa kuitenkin kokonaisuutena sen verran mielenkiintoiselta, että saatan palata siihen myöhemmin uudestaan.

Leave a comment »

Auringon poikkeuksellinen aktiivisuus ja ilmastonmuutos

Oulun yliopiston tiedotteen mukaan Auringon poikkeuksellinen toiminta ihmetyttää tutkijoita. Tiedote liittyy Oulun yliopiston fysiikan laitoksen ja Geologisen observatorion järjestämään Space Climate Symposiumiin. Tiedote on vähän hämmentävä ja todennäköisesti myös huonoa tieteen popularisointia. Ongelmia on ainakin kaksi. Ensimmäinen ongelma liittyy siihen, mikä auringon toiminnassa hämmentää. Lainaus edellä mainitusta tiedotteesta:

”Uusimmat tutkimustulokset osoittavat, että Auringon poikkeuksellisen voimakkaan aktiivisuuden kausi on päättymässä. Auringon magneettikentän voimakkuus ja aurinkotuulen tiheys on puolittunut muutamassa vuodessa. Vastaavasti kosmisten säteiden määrä on noussut korkeammalle tasolle kuin koskaan mitattuna aikana yli 50 vuoteen. Tämä kehitys on tullut täytenä yllätyksenä aurinkotutkijoille.”

Mikä tutkijat on yllättänyt? Lainauksen perusteella voisi olettaa, että yllätys oli auringon aktiivisuuden putoaminen ja kosmisten säteiden(maahan saapuvien korkea energisten hiukkasten) määrän kasvu. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole. En ole alan asiantuntija, joten viittaan New Scientistin artikkeliin Global warming: Will the Sun come to our rescue? . Artikkeli on vuodelta 2006. Tässä on pari lainausta siitä:

”The story begins way out beyond the orbit of Pluto, at the boundary of the sun’s magnetic field. While the sun is magnetically calm, its field extends around 12 billion kilometres into space, but the field puffs up to 15 billion kilometres when the sun is active. Cosmic rays – the high-energy particles from deep space that are constantly hurtling towards us – are deflected by the field, so at active times far fewer of them reach the Earth.”

”He [Leif Svalgaard, Stanford University in California]too expects a crash. The sun’s polar field is now at its weakest since measurements began in the early 1950s, and to Svalgaard, the latest figures indicate that the sun’s activity will be weaker during the next decade than it has been for more than 100 years. ”Sunspot numbers are well on the way down in the next decade,” he predicts.”

Näistä voisi päätellä, että auringon aktiivisuuden lasku oli odotettavissa ja että tämän seurauksena myös kosmisten säteiden määrän odotettiin nousevan. Mikä tutkijat siis yllätti? Jos yllätys oli muutosten voimakkuus niin, sitä olisi voinut erikseen korostaa. No, totta puhuakseni tämä ei vielä ole suuri ongelma.

Se todellinen ongelma on auringon aktiivisuuden putoamisen ilmastovaikutuksien kuvaus. Oulun yliopiston tiedotteessa todetaan seuraavaa:

”Muutama vuosi sitten osoitettiin, että Auringon magneettinen toiminta on ollut viimeisten 70 vuoden aikana aktiivisempaa kuin koskaan yli tuhanteen vuoteen. Näillä muutoksilla on suuri merkitys maapallon ilmastolle. Aiempi Auringon voimistunut toiminta on osaltaan aiheuttanut maapallon ilmaston lämpenemistä sadan viime vuoden aikana. Avaruusilmaston nykyinen muutos kohti heikompaa aktiivisuutta voi siis jatkossa viilentää ilmastoa ja täten merkittävästi muuttaa maapallon ilmaston ennustettua kehitystä lähivuosina. ”

Sinänsä tuo on kai ihan asiallista tekstiä, mutta ongelma on, että jos edellä lainattua ”vähän tulkitsee”, voi väittää Space Climate Symposiumin 120 tutkijan olevan sitä mieltä, että ilmastonmuutos johtuu auringon poikkeuksellisesta aktiivisuudesta ja että tulevaisuudessa ilmasto viilenee. Tämä tuskin on symposiumin osallistujien todellinen kanta, mutta jo hetki tiedotteen julkaisemisen jälkeen väite ilmestyi nettiin. Yksi esimerkki on Uusi Suomi -uutissivuston kommentit täällä ja täällä.

Mitä mieltä tutkijat sittn todella ovat auringon aktiivisuuden ja ilmaston muutoksen yhteydestä? Täydellistä konsensusta asiasta tuskin on, mutta edellä mainittu New Scientistin artikkeli antaa asiasta viitteitä:

”With climate scientists warning that global warming is approaching a tipping point, beyond which rapid and possibly irreversible damage to our environment will be unavoidable, a calm sun and a resultant cold snap might be exactly what we need to give us breathing space to agree and enact pollution controls. ”It would certainly buy us some time,” says Joanna Haigh, an atmospheric physicist at Imperial College London.”

”None of this means that we can stop worrying about global warming caused by emissions into the atmosphere. ”The temperature of the Earth in the past few decades does not correlate with solar activity at all,” Solanki[Sami Solanki, Max Planck Institute for Solar System Research ] says. He estimates that solar activity is responsible for only 30 per cent, at most, of the warming since 1970. The rest must be the result of man-made greenhouse gases, and a crash in solar activity won’t do anything to get rid of them.”

Sekä Sami Solanki että Joanna Haigh ovat mukana Space Climate Symposiumissa. Voisin kuvitella, että heidän kantansa eivät ole muuttuneet vuodesta 2006 niin radikaalisti, että väittäisivät ilmaston muutoksen kuittautuvan auringon aktiivisuudella. Tässä törmätätään huonon tiedeuutisoinnin vaaroihin. Hyvässä tiedotteessa olisi korostettu, että uudet tulokset ja odotettavissa olevat ilmastovaikutukset eivät tee ilmastonmuutoksesta vähemmän vaarallista. Auringon aktiivisuuden muutokset ostavat meillä lähinnä aikaa. Yllä jo kertaalleen lainattu Standfordin yliopiston tutkija Leif Svalgaard muotoilee asian osuvasti:

There is no room for complacency, Svalgaard warns: ”If the Earth does cool during the next sunspot crash and we do nothing, when the sun’s magnetic activity returns, global warming will return with a vengeance.”

edit: auringon aktiivisuus on ilmeisesti suurempi mysteeri kuin kirjoitukseni antaa ymmärtää. Lue siis myös New Scientistin artikkeli Sun’s face virtually spot-free for months

Leave a comment »

Ydinvoima- vai veropeliä?

On aika harvinaista, että samana päivänä yksi puolue tuo julkisuuteen kaksi isoa poliittista kysymystä. Keskusta teki niin tänään. Ensiksi valtionvarainministeri Kataista arvosteltiin tiukasti ja toiseksi elinkeinoministeri Pekkarinen linjasi, että Suomeen tarvitaan korkeintaan yksi(nolla tai yksi) uusi ydinvoimala. Molemmat linjaukset löytyvät Helsingin sanomista.

Näillä uutisilla ei välttämättä ole mitään yhteyttä. Toisaalta voisiko olla niin, että Keskusta yrittää käyttää ydinvoimakysymystä vipuna Kataisen talouspolitiikkaan vaikutettaessa. Kokoomus on kuitenkin Suomen ydinvoimamyönteisin puolue. Toisaalta Keskustalle ydinvoiman merkitys on entistä pienempi, koska energiavaltainen metsäteollisuus on jo maakunnista hyvää vauhtia häviämässä ja vesivoiman lisääminen on osoittautunut vaikeaksi. Keskustassa on ehkä myös huomattu, että bioenergiaan panostamalla on paljon helmpi tehdä aluepolitiikkaa kuin ydinvoimalla.

No, oli miten oli Vihreiden kannalta tilanne olisi suorastaan unelma.

Leave a comment »

Kansan ääni?

Helsingin Sanomat kertoo, että uuden tutkimuksen mukaan Suomi on kansalaisten kuulemisessa ja suoran demokratian käytössä huonompi kuin Uruguay(linkki uutiseen). Erityisesti kansan äänestyksiä on poikkeuksellisen vähän. Miksi?

Vastauksen ehti ensimmäisenä lausua ääneen Vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomisto. Iltalehden uutisen mukaan hän oli järkyttynyt, että kansa valitsee vuoden 2009 Miss Suomen. Uutisen mukaan hän pelkää, että kansa valitsee missin vain ulkonäöen perusteella, eikä osaa ottaa huomioon muita mallin työssä tärkeitä asioita kuten kävelytekniikkaa, poseeraustaitoja ja henkisiä valmiuksia missirumbaan(iltalehden uutinen).

Tässä se vastaus nyt on. Päättäjät pelkäävät, että kansa äänestää väärin. Päättäjät pelkäävät demokratiaa. Miten nyt kansa osaisi päättää omista asioistaan, kun puolet siitä on keskimääräistä tyhmempiä? En ota kantaa tähän kysymykseen, mutta on toinenkin ratkaisu. Annetaan päättäjien pelätä ja luotetaan, että kansa osaa.

Säädetään, että 10% äänioikeutetuista voisi määrätä kansanäänestyksen järjestettäväksi. Valtiollisissa asioissa äänestyksen vaatimisoikeus voitaisiin aluksi rajata(Huomatkaa, tässä kohden minäkin pelkään demokratiaa) esimerkiksi perustuslain muuttamiseen(tai samassa järestyksessä säädettäviin asioihin) ja valtiollisten sopimusten solmimiseen. Kunnallisessa päätöksen äänestyksien aiheita ei tarvitse mielestäni rajoittaa. Äänestykset valmistelisi hallitus tai kaupungin hallitus ja lopulliseen muotoonsa ne hyväksyisi eduskunta tai valtuusto.

Äänestyspäätös olisi sitova, jos äänestysprosentti olisi yli 50. Äänestyksiä järjestettäisiin muiden vaalien yhteydessä paitsi, jos valtuusto tai eduskunta päättää, että aikataulullisista syistä asian käsittelyä on nopeutettava. Tällöin kustannuksestkin pysyisivät kurissa. Sitten vain annetaan kansan päättää ja toivotaan parasta.

Leave a comment »