Autoala vaikeuksissa Yhdysvalloissa

Kirjoitin pari päivää sitten autoilun vähenemisestä Yhdysvalloissa ja tämän vaikutuksesta öljyn hintaan. Kirjoitus on luettavissa täällä.

Nyt samaan aiheeseen liittyen Yle uutisoi USA:n autoteollisuuden ahdingosta. Uutinen on luettavissa Ylen nettisivuilla.

Uutinen pisti erityisesti silmään, koska asiasta puhuttiin jo vuonna 2006 Al Goren ja Davis Guggenheim dokumentissa Epämiellyttävä totuus. Dokumentissa ennustettiin, että USA:n autoteollisuus tulee joutumaan vaikeuksiin automallien suurten päästöjen takia. Silloin tosin ennustettiin ongelmia lähinnä yhdysvaltalaisten autojen viennille. Ennustetta perusteltiin sillä, että Euroopassa ja Japanissa autojen päästönormeja ollaan tiukentamassa nopeaa tahtia ja toisaalta sillä, että kaikkialla muualla maailmassa(paitsi USA:ssa) ihmiset suosivat vähäpäästöisiä autoja, jotka kuluttavat vähemmän polttoainetta kuin Yhdysvalloissa myytävät autot.

Lienee melkolailla selvää, että jonkinlainen autoalan rakenne muutos Yhdysvalloissa käynnistyy. Yhdysvaltain suurin autojen valmistaja General Motors teki Ylen uutisen mukaan vuoden toisella neljänneksellä 15 miljardin dollarin tappiot. Vaikka GM:n liikevaihto huitelee jossain 200 miljardin dollarin paremmalla puolella, ei se montaa tuollaista neljännestä kestä… Vai?

Sano sanottavasi